Kasvisruoat

Punajuuripasta

Punainen on rakkauden väri ja niin on punajuurienkin. Tätä ruokaa maistaessani rakastuin punajuuriin ja niiden mansikkaiseen makuun taas uudelleen. Sen lisäksi, että tämä pasta on terveellinen kasvisruoka, se on aivan […]

Maa-artisokkakeitto

Maa-artisokka oli jo pitkään kiinnostanut minua raaka-aineena. Ajattelin, että helpostihan tästä juureksesta saa loihdittua maukkaan keiton. Tuunaamalla yrteillä, kermalla tai muilla juureksilla makua voisi myös muunnella. Rohkaistuneena ostin pussin maa-artisokkia ja ryhdyin […]

Olgan nuudelikeitto

Sain kirjamessuilta tuliaisiksi Olga Temosen keittokirjan emäntänä olga. Kirjaa selatessa silmiini osui helppo ja nopea nuudelikeiton ohje ja sitä kokeiltiin tänään. Tein keiton hieman ohjetta mukaillen, sillä kaikkia aineksia ei […]

Kesäkurpitsa-kanttarellihöystö

Paistan todella usein kesäkurpitsaa lisukkeeksi lihalle tai kanalle. Miedonmakuinen kesäkurpitsa on ihanaa lämpimänä ja taipuu monen mausteen alle mainiosti. Tällä kertaa kaveriksi pannulle pääsivät punasipuli ja kanttarelli. Kevyesti maustettuna kasvisten […]

Pinaattiletut

Pinaattiletut ovat yleensä perinteinen lasten suosikki. Jos osaa paistaa perinteisiä lettuja ei näiden lettujen teko ole temppu eikä mikään! Pinaatin tilalle voi myös laittaa hienoksi raastettua porkkanaa, jolloin saadaan porkkanalettuja. […]

Kvinoa-papusalaatti

Kvinoa-papusalaatti on ruokaisa ja proteiinipitoinen eli pitää nälän hyvin loitolla. Raikkaan salaattikastikkeen ansiosta ruoka ei kuitenkaan ole raskas, vaikka täytteenä onkin papuja. Tätä salaattia voi helposti muunnella kaapeissa olevien ainesten mukaan […]