Punajuuripasta

Punainen on rakkauden väri ja niin on punajuurienkin. Tätä ruokaa maistaessani rakastuin punajuuriin ja niiden mansikkaiseen makuun taas uudelleen. Sen lisäksi, että tämä pasta on terveellinen kasvisruoka, se on aivan taivaallisen hyvää. Murustettu feta lämpimän punajuurikastikkeen päällä luo sellaisen makuyhdistelmän, että sillä sulattaa kaikkien ruokailijoiden sydämet. Alkuperäinen ohje löytyy emäntänä olga -kirjasta.

Punajuuripasta fetajuustolla

4 isoa tai 6 pientä punajuurta
vettä

Pese punajuuret ja laita kattilaan. Kaada päälle vettä niin että punajuuret peittyvät. Keitä punajuuria noin 20-30 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä eli haarukalla kokeiltaessa pehmeitä. Kaada vesi pois ja jäähdytä punajuuret. Kuori punajuuret ja leikkaa päät pois. Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi.

1 sipuli
1 rkl öljyä
1 rkl margariinia tai voita
suolaa ja mustapippuria myllystä
0,5 tl basilikaa
1 dl kuohukermaa
400 g täysjyväspagettia
vettä
0,5 rkl suolaa
200 g fetaa

Kuori ja silppua sipuli pieniksi paloiksi. Laita öljy ja margariini lämpenemään paistinpannulle ja kuullota sipulia siinä hetken ajan. Lisää joukkoon punajuuriraaste, jatka kuullottamista. Lisää mausteet ja kuohukerma ja anna kastikkeen muhia kannen alla miedolla lämmöllä 15 minuuttia.

Kiehauta iso kattilallinen vettä, lisää suolaa ja pasta. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Valuta pasta ja jaa lautasille. Nosta päälle kauhallinen punajuurikastiketta ja murenna päälle fetajuustoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s