
Ruokakaupan juustohyllyä tutkiskellessani vastaani tuli uusi Arla Apetinan rucolalla ja pestolla maustettu tuorejuusto. Yhdistin tämän tuotteen heti porkkanasosekeittoon ja päätin kokeilla toisivatko yrtit uuden vivahteen lempeän pehmeään keittoon. Yleensä teen sosekeittoja melko simppelillä kaavalla eli kasviksia + kasvislientä + kermaa. Keitto syntyy tällä logiikalla nopeasti ja mikä parasta, maistuu hyvin pienillekin ruokailijoille. Tuorejuusto antoikin tällä kertaa kivan yrttisen lisämaun ja kattilakin tyhjeni perheeltä samaan tuttuun tahtiin.
500 g porkkanoita
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
7 dl vettä
a1 kasvisliemikuutio
1/2 – 1 prk (á 200 g) Apetina rucola & pesto tuorejuustoa
Kuori porkkanat ja viipaloi palasiksi. Kuori sipuli ja silppua isoiksi palasiksi. Kaviksia ei tarvitse silputa aivan pieniksi palasiksi. Riitttää kun ovat 1-2 cm kokoisia, sillä soseutetaan kuitenkin keittämisen jälkeen. Laita kattilaan oliiviöljy lämpenemään ja kaada pilkotut kasvikset perään. Kuullota kasviksia hetki, mutta älä polta liian kuumalla levyllä. Kaada päälle vesi ja murenna joukkoon liemikuutio. Anna kiehua keskilämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Ota kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Varo kuumia roiskeita! Laita kattila takaisin liedelle ja lisää tuorejuusto. Mitä enemmän tuorejuustoa, sitä voimakkaampi ja yrttisempi maku. Voit myös lisätä hieman vettä keittoon, jos se tuntuu liian paksulta. Sekoita jotta tuorejuusto sulaa tasaisesti keittoon ja anna keiton kiehahtaa.
Pinnalle voi laittaa esimerkiksi kinkkusuikaleita tai -rouhetta tuomaan hieman proteiinilisää ruokaan. Myös paahdettu ruisleipä pieniksi paloiksi pilkkottuna antaa mukavan koostumuksen keittoon.
