Onneksi kauppojen valikoimiin kuuluu tänä päivän myös muutakin kuin lampaanviulut, kun jostain kumman syystä sana villasukka yhdistyy mielessäni vahvasti tuohon lampaan lihaan. Hieman siis epäilin kokonaisen lampaanpaistin valmistamista ja tämän vuoksi valitsin pääsiäisaterialle lampaan ulkofileen, joka on vähärasvaisempi ja täten myös miedomman makuinen. Ulkofile on myös helpompi valmistaa kuin kokonainen paisti, ikäänkuin pihviä paistelisi.
Tämän aterian valmistamiseen ei kulunut muutenkaan koko päivää ja tummanpuhuva kastike sekä hillo täydensivät lampaan makua hienosti. Suosittelen siis kokeilemaan lampaan lisukkeeksi jotain muutakin kuin minttuhyytelöä. Lähiruoka ja luomu 2015 messuilta löytyi Orastavan Auringon violetista porkkanasta ja puolukasta valmistamaa hilloa ja ajattelin sen sopivan mainiosti voimakkaan makuisen lihan kanssa. Yhdistelmä oli todella maukas ja lammas maistui mainiosti pelkkien paahdettujen uunikasvisten kanssa, valkosipulikermaperunoita ei kaivannut kukaan.
Yrtti-valkosipulilammas
5 kpl lampaan ulkofileetä
suolaa
mustapippuria
timjamia
rosmariinia
valkosipulinkynsiä
ruokaöljyä
Ota lampaanfileet huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistusta. Kuori muutama valkosipulinkynsi ja viipaloi. Ripottele fileiden pintaan suolaa, mustapippuria, timjamia ja rosmariinia. Leikkaa pienet kolot fileisiin ja laita jokaiseen koloon valkosipuliviipale. Hiero mausteet lihan pintaan öljyn kanssa. Ruskista fileet paistinpannulla nopeasti ja laita uunivuokaan. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes lihan sisälämpötila on 65 astetta. Kääri fileet folioon ja anna niiden vetäyty 15 minuuttia. Leikkaa fileet viipaleiksi.
Paahdetut uunikasvikset
Mikäli haluat vielä enemmän väriä kasviksiin, kokeile Orastavan Auringon viljelemistä porkkanoista alkuperäislajiketta olevaa violettia porkkanaa. Hauskan näköinen, vai mitä?
1 kesäkurpitsa
1 iso paprika
4 eriväristä porkkanaa
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
yrttimaustetta (Provencen yrttisekoitus tms. kuivattuja yrttejä)
ruokaöljyä
Kuori porkkanat ja sipuli. Paloittela kaikki kasvikset suunnilleen samankokoisiksi paloiksi ja laita uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria ja yrittimaustetta. Pirskota päälle vielä ruokaöljyä ja kääntele kasviksia, jotta mausteet ja öljy leviävät tasaisesti. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet mutta kuitenkin vielä kiinteitä.
Lisukkeeksi lampaan ulkofileelle ja uunikasviksille sopii punaviinikastike sekä porkkana-puolukkahillo.