Pääsiäisleivonnaisia – suklainen pasha ja appelsiinibaba

Suklaapasha ja appelsiinibaba

Monissa perheissä suklaamunat taitavat olla palmusunnuntain herkkuja. Tulevaa pääsiäisviikonloppua ajatellen valmistin meille ja sukulaisille hieman lisukkeeksi pääsiäispullaa eli babaa ja pashaa. Pääsiäispasha kätkee sisäänsä tavallisesti sukaattia, rusinoita, manteleita tai hedelmänkuoriraastetta. Perinteinen versio on hyvää ja maistuu myös pääsiäispullan eli baban päällä. Vaihtelun vuoksi päätin kokeilla hieman erilaista pashareseptiä. Suklaisessa versiossa pashan joukossa on sukaattien sijaan rusinoita ja suklaahippuja. Tämä pasha maistuukin ihanalta kun sitä lohkaisee appelsiinilla maustetun babaviipaleen päälle. Perinteisestä versiosta pitäville löytyy alempaa myös tavallisen pashan resepti.

Suklaapasha

Suklainen pasha

8 annosta

100 g voita
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
500 g maitorahkaa
1 keltuainen
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 dl rusinoita
1 dl suklaahippuja + hieman koristeeksi
hedelmälohkoja esim. appelsiinia

Vatkaa voi ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa myös kerma vaahdoksi. Lisää voi-sokeriseoksen joukkoon rahka, munankeltuainen, vaniljasokeri, sitruunamehu, rusinat ja suklaahiput. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa pashamuotti, juustomuotti tai siivilä kostutetulla sideharsolla. Voit käyttää tässä myös kahvinsuodatinpaperia. Kaada seos muottiin, taittele harso päälle ja laita massan päälle vielä kevyt paino. Laita muotti valutusastian päälle ja nosta jääkaappiin. Anna pashan valua yön yli. Kumoa tarjoilulautaselle ja koristele halutessasi suklaarusinoin tai hedelmälohkoin.

Suklainen pasha pääsiäisbaban päällä

Perinteinen pasha

100 g voita
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
500 g maitorahkaa
1 keltuainen
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
0,5 dl mantelirouhetta
0,5 dl sukaattia tai hedelmänkuoripaloja
0,5 – 1 dl rusinoita

Valmista perinteinen pasha samoin kuin suklainen pasha, mutta suklaan sijaan joukkoon laitetaan mantelirouhetta ja sukaattia tai hedelmänkuoripaloja.

Appelsiinibaba

Appelsiinilla maustettu pääsiäisbaba

Baba on perinteinen itäeuroopalainen pääsiäisleivonnainen, joka tarjotaan viipaleina pashan kanssa. Se leivotaan korkeaan lieriömäiseen tai pitkulaiseen vuokaan ja sen voi halutessaan kostuttaa rommivedellä. Koristeet tehdään taidokkaasti sokerivesikuorrutteella ja pääsiäiskarkeilla. Maustoin tämän taikinan appelsiininkuoripaloilla, joten makujen pitäisi olla kohdillaan kun baban tarjoaa suklaisen pashan kanssa.

Taikina

4 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
noin 15 dl vehnäjauhoja
4 munankeltuaista
4 munanvalkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl appelsiininkuoripaloja
200 g margariinia + hieman vuokien voiteluun
korppujauhoja

Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Liuota maitoon tuorehiiva tai jos käytät kuivahiivaa, sekoita se pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää maidon joukkoon. Vatkaa joukkoon 1/3 jauhoista, jotta saat löysän vellimäisen seoksen. Laita taikinajuuri kohoamaan lämpimään paikkaan. Vaahdota sillä aikaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota myös valkuaiset sekä pehmeä voi, molemmat erikseen. Lisää taikinajuureen suola, keltuais-sokerivaahto, vaniljasokeri, appelsiininkuoripaloja ja valkuaisvaahto. Sekoita tasaiseksi. Lisää loput vehnäjauhoista vähin erin, niin että saat kimmoisan ja pehmeän taikinan. Lisää lopuksi voivaahto. Taikina saa jäädä tahmeammaksi kuin perinteinen pullataikina. Voitele ja korppujauhota 3 korkeaa tai pitkulaista vuokaa. Laita taikina vuokiin täyttäen noin 1/3 vuoasta. Anna baban kohota hyvin vuoassa lämpimässä paikassa. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 25-30 minuuttia. Voit myös leipoa pikku-baboja esimerkiksi muffinssipeltiin. Paistoaika on tällöin noin 15-20 minuuttia.

Kostutus ja koristelu

1 dl sokeria
3 dl vettä
(loraus tummaa rommia)
valmista sokerikuorrutetta tai tomusokeria ja vettä

Pääsiäisbaba sokerikuorrutteella

Sulata sokeri lämpimän veden joukkoon ja lisää halutessasi joukkoon loraus rommia. Kostuta jäähtyneet babat rommivedellä. Koristeluun voi käyttää valmiita erivärisiä sokerikuorrutteita tai tehdä kuorrutteen itse. Lisää tomusokerin joukkoon muutama teelusikallinen vettä ja sekoita. Mikäli seos on liian löysää lisää tomusokeria, jos se on taas liian kovaa lisää vettä varovasti. Itsetehtyä kuorrutetta voi nostaa lusikalla baban päälle tai laittaa se esimerkiksi pienen muovipussin sisään, leikata pussin kulma auki ja pursottaa pussista kuvioita baban päälle.

Pääsiäisen baba

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s