Tämän lohta ja katkarapuja sisältävän salaatin voi valmistaa kahdella tapaa, joko marinoimalla riisin tai jättämällä sen marinoimatta. Riisin kastike imeytyy hyvin kuuman, keitetyn riisin sekaan ja antaa sille raikkaan, etikkaisen maun. Jos etikka ei ole mielimakuja, marinadin voi jättää hyvin poiskin ja lisätä jäähdytetyn riisin sellaisenaan salaatin joukkoon. Hyvää kumminkin päin. Raikas kotimainen omena tasapainottaa hyviä rasvoja sisältävien lohen ja acokadon tuomaa makua.
4 annosta
1 1/2dl pitkäjyväistä riisiä
4dl vettä
suolaa
Riisin marinadi:
1/2 dl rypsiöljyä
1/4 dl omenaviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria
Salaatti:
2 munaa
2 erilaista ruukkusalaattia
2 tomaattia
15 cm pala kurkkua
5 cm pala purjoa
1-2 omenaa
1 rkl sitruunamehua
400 g savulohta
180 g katkarapuja
1 dl hienonnettua tilliä
Salaattikastike:
1 dl kermaviiliä
1 avokado
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
Keitä riisit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita riisin marinadin ainekset keskenään ja kaada seos kuuman riisin joukkoon. Sekoita hyvin ja anna riisin jäähtyä. Keitä kananmunat koviksi ja jäähdytä.
Revi salaatit laakealle vadille. Halkaise purjo pituussuuntaan kahtia, huuhtele vedellä ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Lohko tomaatit, suikaloi kurkku ja viipaloi omena. Kaada omenaviipaleidenpäälle sitruunanmehua tummumisen estämiseksi. Poista lohesta nahka ja paloittele se. Sulata katkaravut. Kuori ja lohko munat. Ripottele marinoitunut riisi salaattipedille ja asettele muut salaattiainekset myös vadille. Ripottele päälle tilliä. Halkaise avokado ja poista siemen. Hienonna avokado haarukalla tai sauvasekoittimella ja lisää kermaviili sekä muut mausteet kastikkeen joukkoon. Tarjoa kastike erikseen.
Noniin. Tämä pääsi ensimmäiseksi ruuaksi omassa keittiö-opettelussani. Kirjoitin siitä tekstin osoitteeseen: https://keittiorealismia.blogspot.com/b/post-preview?token=gTJQuEoBAAA.hla12MYWDH57SNBPfQaSyw.j6e2B2Ai7W0qwPWUSiA_nQ&postId=640990346123358777&type=POST
Kiva, täytyypä käydä tutustumassa!