Uunilihapullat

Lihapullat ovat ikiaikainen kokoperheen suosikki. Ne syntyvät niin paistinpannulla paistaen tai uunissa kypsentäenkin. Helpoin tapa saada lihapullista mehukkaita on valmistaa ne tomaattikastikkeessa ja uunissa. Kun taikinasta on pullat pyöritetty ja kastike kiehautettu, on aika antaa uunin hoitaa loput työstä.

Lihapullia_tomaattikastikkeessa

Taikina:
750 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
1,5 dl korppujauhoja
mustapippuria myllystä
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl paprikaa
1,5 dl vettä
1-2 rkl soijakastiketta
1 kananmuna

Kastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl ruokaöljyä
2 tlk tomaattimurskaa (yrttimaustettua, valkosipuli tai tavallista)
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa

Lisäksi täysjyväpastaa, pakkauksen ohjeen mukaan keitettynä
Parmesaaniraastetta
Tuoretta basilikaa tai oreganoa

Mittaa korppujauhot ja kaikki mausteet kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää vesi, kananmuna ja soijakastike, sekoita ja anna turvota hetken aikaa. Lisää jauheliha ja vaivaa seoksesta taikina. Anna taikinan levätä hetken aikaa.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Laita ruokaöljy lämpiämään kattilaan ja kuullota sipuleita hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska, hunaja ja mausteet. Keitä hiljalleen 5 minuuttia.

Pyörittele taikinasta lihapullia ja laita pullat uunivuokaan. Kaada tomaattikastike lihapullien päälle ja laita vuoka uuniin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Voit tarkistaa lihapullien kypsyyden ottamalla uunista yhden pullan ja halkaisemalla sen. Kypsän lihapullan väri on sisältä kauttaaltaan ruskea.

Tarjoa lihapullat keitetyn täysjyväpastan kera. Raasta pinnalle parmesaania ja ripottele tuoretta basilikaa tai oreganoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s