Calzone

paistettu_calzone

Pizzaa on tullut vuosien saatossa leivottua jos jonkinlaista. Joskus 90-luvulla tehtiin jopa erilaisia käärittyjä versioita peltipizzasta. Ne olivat kyllä herkullisia, koska täytteet pysyivät taikinakuoren sisällä ihanan mehevinä. Calzonea yritin nyt ensimmäistä kertaa ja tein kaiken aivan alusta asti itse, jopa tomaattikastikkeen. Taikinasta tuli melko iso. Riippuu pizzan koosta, mutta sanoisin ainakin 6-8 pohjaa. Tässä resepti pizzapohjalle. Muista vaivata ja nostattaa taikina kunnolla, niin siitä tulee helposti leivottavaa.

pizzataikina

  • 5 dl vettä
  • 2 l vehnäjauhoja
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1 dl öljyä
  • 1 tl suolaa

Sekoita kädenlämpöiseen veteen suola, öljy ja 1 dl vehnäjauhoja, joihin on ensin sekoitettu kuivahiiva. Lisää jauhoja kunnes taikina on sopivan kiinteä, mutta kuitenkin vielä pehmeä. Vaivaa taikina hyvin. Tässä auttaa yleiskone, jonka voi antaa käydä reippaalla nopeudella niin kauan, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Peitä taikina ja jätä nousemaan. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

kohonnut_pizzataikina

Sillä aikaa kun taikina kohoaa voi valmistaa tomaattikastikkeen. Perus tomaattimurska tai -pyre maustettuna tai ilman mausteita käy myös pizzaan.

pizzakastike

  • 6 kypsää tomaattia
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 100 g palsternakkaa
  • 1 porkkana
  • 1 tl basilikaa
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 4 dl vettä oliiviöljyä tai muuta öljyä

tomaatti_pizzakastike

Pilko kaikki kasvikset reilun peukalonpään kokoisiksi palasiksi. Paista kasviksia kattilassa öljyssä kunnes kuullottuvat. Lisää tomaattipyre, mausteet ja vesi. Anna kypsyä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja läpikypsiä. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Kastikkeen voi jäähdyttää ja käyttää myöhemmin. Säilyy jääkaapissa muutamia päiviä.

haudutettu_tomaattikastike

Calzonen täyttäminen on yhtä helppoa kuin pizzankin. Jaa kohonnut taikina 8 osaan, pyöritä pyöreiksi pulliksi ja kauli jauhotetulla pöydällä muutama pulla kerrallaan pyöreiksi pizzapohjiksi. Leivitä koko pohjan päälle tomaattikastiketta. Täytä puolet pohjasta mieleisilläsi täytteillä, ripottele päälle myös juustoraaste ja oreganoa. Meillä täytteeksi laitettiin

  • 1 pussi palvikinkkusuikaleita
  • 1 pieni paketti salamisiivuja
  • 2 raakaa sipulia siivutettuina
  • 500 g juustoraastetta ja oreganoa.

kaulittu_pizzapohja

calzonen_täyttaminen

Käännä pohjan tyhjä puoli kanneksi täytetyn päälle. Nosta pari calzonea yhdelle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteisessa uunissa (kiertoilmalla) noin 12-15 minuuttia. Calzonet saavat ottaa väriä pintaan, mutta varo palamista. Anna hetken seistä ennen syömistä. Kuoren sisällä oleva täyte on todella kuumaa.

leikattu_calzone

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s