Possun fileeleikkeet on yksinkertaisinta maustaa vain suolalla ja pippurilla, ja sen jälkeen paistaa nopeasti paistinpannulla. Välillä kuitenkin makuihin kaipaa vaihtelua ja silloin kannattaakin ottaa kaupasta mukaan myös jokin yrttiruukku. Rosmariini ja valkosipuli pääsivät tällä kertaa uuniin viljapossun fileeleikkeiden kanssa. Suosin yleensä uunissa kypsentämistä paistinpannulla paistamisen sijaan. Yksi työvaihe vähemmän ja ruoan kypsyessä uunissa voi puuhailla muuta. Nämä leikkeet voi siis valmistaa joko uunissa tai paistinpannulla, yhtä hyvää tulee kummallakin tavalla.
PIKAOHJE
700g Possunfileeleikkeitä maustetaan rosmariinilla, valkosipulilla, laakerinlehdellä, suolalla ja pippurilla. Valellaan öljyllä ja paistetaan uunissa 200C n.15 min. tai paistinpannulla kummaltakin puolen.
OSTOSLISTA
VALMISTELUAIKA
10 min.
KOKONAISAIKA
30 min.
6-8 annosta
700 g viljaporsaan fileeleikkeitä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 rosmariininoksa lehdet pilkottuina
2 valkosipulinkynttä murskattuna
oliiviöljyä
2 laakerinlehteä
Ota possunfileet huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen valmistusta. Jos valmistat leikkeet uunissa, laita se lämpiämään 200 asteeseen. Silppua rosmariinin lehdet. Kuori ja silppua tai murskaa valkosipulinkynnet. Levitä leikkeet lautaselle tai leivinpaperin päälle. Mausta suolalla ja pippurilla, ripottele päälle rosmariinisilppu ja valkosipuli. Lado leikkeet uunivuokaan ja ripottele päälle oliiviöljyä sekä laakerinlehdet. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia tai paistinpannulla kummaltakin puolen kauniin ruskeiksi.