Vaaleanpunainen prinsessaunelma

Tässä täytekakussa on pohjana vaalea sokerikakkupohja. Täytteenä on mansikkahilloa ja vanilja-rahkaa. Kakun päällä on valmis vohvelilevyn päälle elintarvikeväreillä tulostettu kakkukuva ja reunoilla mansikkakermavaahdosta pursotetut reunat.

Prinsessa_kermakakku

Vaalea sokerikakkupohja:
7 kananmunaa ja yhtä paljon sokeria ja vehnäjauhoja, sekä 2 tl leivinjauhetta
1 rkl leivontamargariinia ja 1 rkl korppujauhoja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mittaa isoon lasiin tai mittaan kananmunat. Kaada kananmunat leivontakulhoon. Mittaa yhtä paljon sokeria kuin kananmuniakin ja lisää kulhoon. Vatkaa munia ja sokeria kunnes ne ovat vaaleaa ja kuohkeaa vaahtoa. Mittaa vehnäjauhoja myös yhtä paljon kuin munia ja sokeriakin. Sekoita leivinjauhe jauhojen sekaan ja kääntele jauhot muna-sokeriseokseen varovasti, jottei seoksen kuohkeus kärsi.

Voitele pyöreän kakkuvuoan reunat ja pohja margariinilla ja jauhota vuoka kauttaaltaan korppujauholla. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys työntämällä hammastikku keskelle kakkua. Jos tikkuun ei jää tahmeaa taikinaa, kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä rauhassa ennen kuin kumoat sen irti vuoasta.

Täyte:
2,5 dl mansikka/vadelma/sekamehua kakun kostutukseen
2 prk vaniljarahkaa
4 dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
steviaa tai sokeria maun mukaan
1 prk / 440 g mansikkahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen rahka, vaniljakreemijauhe ja halutessasi steviaa tai sokeria. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita päällimmäinen osa pohjalle tarjoilulautaselle ja lusikoi ympäri pohjaa mehua kostukkeeksi. Lusikoi pohjalle puoli purkkia mansikkahilloa ja sen päälle puolet kerma-rahkatäytteestä. Laita toinen kerros täytteen päälle ja kostuta myös välikerros mehulla. Lisää loput mansikkahillosta ja sen päälle loput kerma-rahkatäytteestä. Laita viimeinen pohja täytteen päälle ja kostuta myös tämä kerros mehulla. Laita kakun päälle kakkukupu tai tuorekelmua. Siirrä jääkaappiin odottamaan koristelua. Kakun voi hyvin valmistaa tähän pisteeseen jo juhlia edeltävänä iltana. Näin kakku ehtii kostua hyvin ja on tarjotessa mehevää.

Kuorrutus:
1 kpl valmis kakkukuva (löytyy isoimmista ruokakaupoista ja netistä tilaamalla)
2 prk Valio mansikkakermaa
2 dl vispikermaa
muutama tippa punaista elintarvikeväriä (löytyy ruokakaupoista)

Vispaa kerma vaahdoksi ja levitä ohuelti kakun päälle. Asettele kakkukuva kermavaahdon päälle. Sekoita muutama tippa elintarvikeväriä lopun kermavaahdon joukkoon ja laita kermavaahto pursotuspussiin. Leikkaa pussin reuna auki tai käytä isoa tähtityllaa ja pursota reunukset kakkuun. Kermavaahdon voi myös levittää kakun reunoille leivontalastaa apuna käyttäen.

Säilytä kakkua jääkaapissa aina tarjouluhetkeen saakka.

Säilytä kermakakku jääkaapissa ja nosta esille juuri ennen tarjoilua.

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s