Omenasatoa I – Syksyinen possu-omenapata

Tämä täyteläisen makuinen possupata lämmittää syyskeleillä ja maistuu koko perheelle makean kastikkeen ansiosta. Resepti on alkujaan Mari Harjulan kokoamasta Lapsiperheen ruokakirjasta. Ruoan voi valmistaa joko uunissa hauduttaen tai liedellä keittäen.

Possu-omenapata
Possu-omenapata

600 g possunpaistia (kokonaisena, kuutioina tai suikaleena)
2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
1-2 tl paprikaa
1 tl mustapippurirouhetta
4-5 sipulia
2 isoa omenaa
5 dl vettä (osan voi korvata valkoviinillä, alkoholi haihtuu kypsennyksen aikana pois)
1 lihaliemikuutio
2-3 rkl fariinisokeria
2 rkl tummaa Maizena-suurustetta
1/2 tl kanelia
1 rkl sitruunamehua (tiivisteestä tai purista sitruunasta)
3 rkl tuoretta persiljaa

Ota possu huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista, jotta liha ei ole jääkaappikylmää paistettaessa. Leikataan paisti noin 2 x 2 cm:n kuutioiksi tai kapeammiksi suikaleiksi. Kuori sipulit ja tarvittaessa omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa sipuli viipaleiksi ja omenat kuutioiksi kuten lihakin.

Laita paistinpannu lämpenemään ja kaada siihen öljy. Kun öljy on kuumentunut laita puolet lihoista pannulle. Kääntele palasia kunnes ovat ruskistuneet kauttaaltaan. Mausta suolalla, paprikalla ja mustapippurilla. Kaada isoon kattilaan tai uunipataan. Tee samoin lopulle lihalle. Ruskista lihojen jälkeen sipulit ja omenat vuorollaan paistinpannulla ja kaada molemmat lihojen päälle kattilaan tai pataan.

Jos teet padan uunissa laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kuumenna vesi (ja viini) esimerkiksi käyttämässäsi paistinpannussa. Liuota veteen liemikuutio, fariinisokeri, kaneli ja sitruunamehu. Sekoita joukkoon Maizena-suuruste. Kaada liemi pataan lihojen, sipulien ja omenoiden päälle ja sekoita. Laita pata uuniin ja anna hautua 45-60 minuuttia. Mitä pienempiä lihapalat tai suikaleet ovat sitä nopeammin ne pehmenevät kypsiksi ja pata on valmis.

Jos teet padan kattilassa keittäen, voit kaataa veden lihojen, sipulien ja omenoiden päälle. Murentaa liemikuution veteen, lisätä päälle fariinisokerin, kanelin, sitruunamehun. Seikoita ainekset sekaisin ja anna kiehua kannen alla hiljakseen. Kun lihapalat ovat kypsiä, lisää Maizena-suuruste ja anna kiehahtaa. Keittämisaika riippuu lihapalojen koosta, mutta sitä on helppo seurata kantta nostamalla ja lihojen pehmeyttä kokeilemalla.

Lopuksi silppua pieni nippu tuoretta persiljaa ja ripottele valmiin padan päälle. Tarjoa keittetyjen perunoiden tai täysjyväriisin kera. Lisukkeeksi sopii raikas vihersalaatti.

Vastaa