Nakkipiilot

Lehtitaikinaan käärittyjä nakkeja

Vanhin lapseni on jo sitä ikäluokkaa, että kuuluu YouTuben suurimpaan kohderyhmään. Eri tubettajien videoita seurataan ahkerasti ja joskus niistä kumpuaa jokin hauska idea toteutettavaksi asti. Tähän mennessä ideat ovat lähinnä koskettaneet pelikonsolipelejä ja niiden kuvaamista tai parkouraamista, mutta tällä kertaa päästiinkin keittiöön kokeilemaan miten tehdään nakkipiiloja! Oli todella hauskaa tehdä lasten kanssa yhdessä näitä lehtitaikinaan käärittyjä nakkeja. Kerta oli ensimmäinen myös minulle.

Näin tulevaa talvilomaviikkoa ajatellen, resepti on tosi helppo toteuttaa lasten kanssa. Ruoka sopii niin välipalaksi, iltapalaksi tai vaikka retkievääksi. Maistuvat lämpiminä, mutta myös kylminä. Nakit olisi luultavasti saatu käärittyä taikinaan ihan lonkaltakin, mutta varmistelin kuitenkin googlettamalla reseptejä. Käytettiin Myllyn Parhaan Nakkipiilot -reseptiä, hieman eri täytteillä. Suosittelen!

16 kpl

1 pkt Myllyn Paras Lehtitaikinalevyjä (500g)
16 nakkia
1 pkt pekonia
16 siivua juustoa
1 kananmuna

Sulata taikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Leikkaa lehtitaikinalevyt keskeltä puoliksi neliöiksi. Pistele neliöt haarukalla. Leikkaa nakkien päihin ristiviillot.

Puolita pekonisiivut ja kiepauta yksi siivu jokaisen nakin ympärille. Laita kunkin taikinaneliön päälle juustoviipale ja pekoniin kääritty nakki. Rullaa nakit taikinaneliön sisälle. Liimaa sauma vedellä ja nipistä reunat hyvin yhteen. Aseta rullat uunipellille sauma alaspäin.

Voitele nakkipiilot kananmunalla ja paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja tarjoa sellaisenaan tai vaikka ketsupin kera.

Herkulliset nakkipiilot

Nämä nakkipiilot olivat kaikkien lasten ja aikuistenkin mieleen. Täytettä aiotaan ensi kerralla hieman tuunata. Luulen, että mausteinen bratwursti tai jokin muu ruokaisa makkara voisi sopia hyvin. Mausteeksi taikinanrullan sisään ketsuppia, sinappia tai vaikka salsaa. Kuivatuilla yrteillä makua voisi myös muunnella. Vaihtoehtojahan olisi lähes rajattomasti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s