Lihapiirakka rahkavoitaikinalla

Sunnuntain raksapäivä ja urheilutouhotukset vaativat veroisensa iltapalan. Tarjolla olevista raaka-aineista syntyi makoisa lihapiirakka. Tässä piirakassa on käytetty rahkavoitaikinaa ja perus vehnäjauhojen tilalla täysjyvävehnäjauhoja. Rahkavoitaikina on hieman haastava työstää kun tarttuu sormiin, mutta onnistuu kyllä kun käyttää jauhoja apuna. Täysjyväjauhot antoivat kunnolla makua piirakkaan.

Lihapiirakka rahkavoitaikinasta

Rahkavoitaikina

4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
250 g margariinia
250 g maitorahkaa

Sekoita kulhossa jauhot ja leivinjauhe, lisää joukkoon huoneenlämpöinen margariini. Vaivaa käsin tai kauhalla tasaiseksi taikinaksi, lisää lopuksi kylmä maitorahka ja sekoita se taikinan joukkoon. Laita taikina jääkaappiin siksi aikaa kun täyte valmistuu.

Jauhelihatäyte

350 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
1 sipuli
1 rkl öljyä
1 dl riisiä
4 dl vettä
suolaa
mustapippuria myllystä
paprikaa
2 kananmunaa + 1 kananmuna voiteluun

Laita vesi kattilaan kiehumaan ja lisää kiehuvaan veteen 0,5 tl suolaa ja riisi. Anna kypsyä pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Valuta riisi, jos nestettä on liikaa ja kaada toiseen astiaan jäähtymään. Paista sipuli ja jauheliha paistinpannulla tilkassa öljyä, mausta 0,5 tl suolaa, mustapippuria myllystä ja 1 tl paprikaa. Sekoita paistos riisin kanssa sekaisin. Kun seos on jäähtynyt (kädenlämpöinen riittää), riko joukkoon kananmunat ja sekoita tasaiseksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Laita leivinpaperi uunipellille. Ota taikina jääkaapista ja jaa kahteen osaan. Kauli tai taputtele käsin toinen osa taikinasta tasaiseksi levyksi leivin paperin päälle (n. 20 x 30 cm). Käytä jauhoja apuna, jos taikina meinaa tarttua käsiin kiinni. Levitä jauheliha-riisiseos tasaisesti taikinan päälle. Jätä vajaa sentti reunoilta tyhjäksi.

Kauli tai taputtele käsin toinen osa taikinaa toisen leivinpaperin tai vaikka leivonta-alustan päälle. Tee tästä levystä hieman toista isompi. Rullaa tai käännä toinen taikinalevy piirakan päälle ja kääntele kannen reunat pohjan alle. Voitele piirakka kananmunalla ja pistele kanteen haarukalla muutamia reikiä. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s