Kirnuvoi

Kirnuvoi
Kuulostaa monimutkaiselta ja pitkäkestoiselta hommalta vai mitä? Niin minäkin luulin, kun ensi kertaa pääsin voita vatkaamaan. Mieleen tulvi heti kuva pitkästä ja kapeasta puukirnusta, jossa entisaikojen emännät kirnusivat ensin lehmistä lypsämästään maidosta ja siitä erotetusta kermasta kovalla ja pitkäkestoisella työllä voita. Nykyaika on vain siitä ihmeellinen, että meilläpä on keittiössä kaikenlaisia koneita ja laitteita, jotka hoitavat raskaimmat työt meidän puolesta ja ihan käden käänteessä. Voita voi siis todella helposti valmistaa kotona yleiskoneessa ja raaka-aineitakaan ei ole kuin kaksi eli kuohukerma ja kermaviili, suolaa voi lisätä halutessaan. Tästä annoksesta tulee noin 200 grammaa voita.

1 l kuohukermaa (laktoositon)
100g kermaviiliä (laktoositon)
suolaa

Laita kerma ja kermaviili yleiskoneen kulhoon ja aloita sekoittaminen koneen vispilällä aluksi rauhalliseen tahtiin, jotta ainekset sekoittuvat keskenään.

Kuohukermaa_kermaviili_vispautuu

Nosta sitten nopeutta reippaaksi vatkaukseksi kuin olisit tekemässä vispikermaa. Anna koneen vispata kunnes rakenne muuttuu vaahdosta rakeiseksi.

Kirnuvoi_muodostuu

Tässä vaiheessa kannattaa suojata kulho ylhäältäpäin, jotta säästyy roiskeiden aiheuttamalta siivoukselta. Vispausta jatketaan noin 20 minuuttia eli kunnes voi erottuu täysin herasta. Kun yleiskone käy suurella nopeudella voi erottuu herasta ja tarttuu yleensä vispilään paakuksi tai jää heraan kellumaan.

Kirnuvoi_erottunut_herasta

Erottautumisvaihe tapahtuu yhtäkkiä ja silloin hera yleensä roiskahtaa kulhosta pitkin pöytää (ja seiniä kuten minulle kävi ensimmäisellä kerralla). Tämän jälkeen voi otetaan kimpaleena kulhosta ja pestään kylmässä vedessä. Voi on kuin muovailuvahaa ja sen muovaaminen veden alla saa loputkin herat irtoamaan. Vaihda vesi muutamia kertoja kunnes se ei jää enää sameaksi.

Voin_peseminen

Pesemisen jälkeen voihin voi lisätä suolaa ripottelemalla sitä voikimpaleen päälle ja sekoittamalla sen siihen muovaamalla.  Suolaamisen voi myös jättää väliin, jolloin voi sopii erityisen hyvin leivontaan. Jäljelle jääneen heran voi käyttää esimerkiksi nesteenä puuron keitossa tai leipätaikinassa.

Hera

Lopuksi voi purkitetaan puhtaaseen astiaan ja säilytetään kannella tai kelmulla peitettynä jääkaapissa. Muista ottaa voi riittävän ajoissa ennen käyttöä lämpenemään, sillä voihan on tunnetusti jääkaappikylmänä todella kovaa.

Itsetehty voi

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s