Possuwokki

Runsaan mausteinen liharuoka on omiaan tällaisilla paukkupakkasilla, joista on saatu viime aikoina nauttia. Fazer Kokki Trainee -koulutuksen lähiopetuspäivien yksi antoisimmista asioista on ollut paksut reseptiniput, joita olen saanut mukaani joka kerta. Perusruokaohjeita on ollut helppo testailla myös kotona ja tässä yksi sellainen hieman muokattuna. Tätä ohjetta voi muunnella vaihtamalla possun naudanliha- tai broilerisuikaleisiin. Pakastekasviksilla valmistus nopeutuu myös ja tulisuutta voi jälleen kerran säätää oman maun mukaan.

Wokkia possusta

500 g porsaanlihasuikaleita
2 rkl ruokaöljyä
3 valkosipulinkynttä kuorittuna ja murskattuna
1 sipuli kuorittuna ja silputtuna
3 isoa porkkanaa kuorittuna ja suikaloituna
10 cm pätkä purjoa huuhdottuna ja viipaloituna
1 paprika suikaloituna
2 tl paprikajauhetta
2 tl inkiväärijauhetta
2 dl vettä
1 lihaliemikuutio tai lihafondia
1 rkl hunajaa
4 rkl sweet chili -kastiketta (tai muuta chilikastiketta)
1 prk ananaspaloja ilman lientä
suolaa
korianteria tai lehtipersiljaa silputtuna

Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa murskaimella tai veitsellä silputen. Kuori sipuli ja silppua pieniksi kuutioiksi. Kuori porkkanat ja suikaloi ohuiksi tikuiksi. Halkaise purjo ja huuhtele se hyvin, leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Pese paprika, poista siitä sisuksen valkeat osat ja kanta, leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Kuumenna öljy wokkipannussa. Lisää valkosipuli- ja sipulisilppu sekä inkivääri- ja paprikajauhe. Anna sipuleiden kuullottua hetki mausteiden kanssa. Lisää porsaanlihasuikaleet ja ruskista kauttaaltaan. Lisää porkkanasuikaleet, vesi ja lihaliemikuutio tai fondia vastaava määrä. Laita padan päälle kansi ja anna lihan hautua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia kunnes se on kypsää.

Lisää hunaja, sweet chili -kastike, purjosipulisilppu, paprikasuikaleet ja purkki valutettuja ananaspaloja. Kiehauta kastike ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa tai chilikastiketta. Valmiin wokin päälle voi silputa tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa. Tarjoa keitetyn riisin tai nuudeleiden kanssa.

Wokkia possusta ja kasviksista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s