Nostalginen nakkivuoka

nakki-kasvisvuoka

Kaiholla muistelen vieläkin lapsuudenkodissa tarjottua nakkivuokaa, joka oli nopeasti kyhätty arkiruoka pakastevihanneksista, perunasta ja nakeista. Yksinkertainen, vaikkakin vaatimaton, ruoka saa vieläkin veden kielelle ja sen haju muistuu myös elävästi mieleen. Resepti on mahdollisesti aikanaan ollut Pirkka-lehdessä tai muussa vastaavassa naistenlehden ruokaosiossa, sillä jokunen muukin tuttu muistaa sitä joskus valmistaneen tai syöneen. Yritin kovasti rekonstruoida tuon lapsuuden maun hyvin yksinkertaisella reseptillä ja saatavilla olevilla raaka-aineilla. Niistä se luultavasti koottiin myös silloin kauan sitten, kun jotain oli vain saatava lapsille eteen kello viiden ruoaksi. Mutkaton laatikkoruokahan siitä syntyi, ei huikeita kulinaristisia makunautintoja hienoista makuyhdistelmistä, vaan perusruokaa, joka maistui suureksi iloksi myös omille lapsillenikin. Tähän laatikkoon voi helposti käyttää mitä kaapista löytyy, makujen tuunaustakin voi harrastaa, parasta kuitenkin yksinkertaisilla aikeksilla ja kunnon ketsupilla tarjottuna.

PIKAOHJE
Voitele uunivuoka, kaada siihen 500 g pakasteperunasuikaleita, 600 g pakastekasviksia ja 500 g pilkottuja nakkeja. Sekoita 5 dl maitoa ja 2 kananmunaa, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada munamaito vuoan päälle ja paista vuokaa 175 asteessa 50 min.

OSTOSLISTA
nakkivuoka_ainekset_p

VALMISTELUAIKA
10 min.

KOKONAISAIKA
60 min.

6-8 annosta

500 g perunasuikaleita (pakaste)
600 g erilaisia pakastekasviksia, esim. porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia, papuja, herne-maissi-paprikasekoitusta
500 g nakkeja
5 dl maitoa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
margariinia tai ruokaöljyä voiteluun
(100 g juustoraastetta)

nakkivuoka_uuniin

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele iso uunivuoka margariinilla tai ruokaöljyllä. Kaada pakasteperunat ja -kasvikset uunivuokaan. Pilko nakit ja lisää vuokaan, sekoita ainekset. Mittaa maito kulhoon ja riko joukkoon kaksi kananmunaa. Mausta muna-maito reilusti suolalla ja mustapippurilla, kaada vuoan päälle. Halutessasi voit lopuksi ripotella hieman juustoraastetta vuoan päälle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia. Tarjoa ketsupin kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s