Fazer Kokki Traineen ensimmäinen työssäoppimisjakso on lähestymässä loppuaan. Kolmen kuukauden harjoittelu on kulunut yllättävän nopeasti, vaikka ajoittain on tuntunut, että olen tehnyt tätä työtä jo iäisyyden. Viimeiset viikot olen pää sauhuten lukenut teoriaosuuksia, täyttänyt tutkinnon ennakkotehtäviä ja valmistautunut näyttötutkintoon kertaamalla työprosesseja sekä reseptejä. Näyttötutkinnoissa on se hyvä puoli, että kaikkea tietoa ei tarvitse tyhjentää päästää yhtenä päivänä vaan koetilanne jatkuu neljästä viiteen päivää. Piina on pitkä, mutta toisaalta mahdollisuuksia osaamisen näyttämiseen on silloin riittävästi. Seuraavaksi muutama sana näyttöpäivästä ja sen mukanaan tuomista ajatuksista.

Aikataulullisista syistä oma näyttöni osui kohtaan, jossa olin tehnyt työtä vasta reilut kaksi kuukautta. Kolme ensimmäistä näyttöpäivää menivät leppoisesti, kuten muutkin vastaavat työpäivät. Työpaikan oma henkilökunta ja keittiömestari arvioivat työskentelyäni. Neljäntenä päivänä arvioitsijoita oli läsnä yksi enemmän. Opettajani Eija Lehtinen Keudasta seurasi työskentelyäni keittiössä sekä teki tarkentavia kysymyksiä, ja mikä tärkeintä rauhoitti tunnelmaa leppoisalla jutustelullaan. Aikaisempien päivien rentous oli nimittäin kaikonnut minusta yön tunteina, ja jännitys oli ainakin omasta mielestäni käsin kosketeltavaa. Hyvällä etukäteissuunnittelulla sain kuitenkin päivän työt tehtyä aikataulussa eikä kiirekään yllättänyt. Viimeisenä näyttöpäivänä valmistin Tandoori-lammaspataa, valkosipuliriisiä sekä porkkana-basilikakeittoa.

Kuumottavin hetki saapui sitten arviointikeskustelun muodossa. Tunsin heti sympatiaa pieniä peruskoululaisia kohtaan, jotka joutuvat tekemään useita itsearviointeja eri aineissa läpi kouluvuoden. Ei mikään helppo tehtävä. Hienoin hetki oli tietenkin viimeisenä eli arvosanan antaminen. Suureksi yllätyksekseni arvioijat päätyivät osaltani parhaaseen arvosanaan. Voitte arvata, että loppupäivän työt sujuivat kuin tanssi ja usko itseeni, varsinkin oppijana, olivat jälleen tukevalla pohjalla.

Itsearviointien tekeminen ja arviointikeskustelujen järjestäminen ovat kyllä tämän opiskelumuodon yksi haasteellisimmista, mutta samalla antoisimmista osuuksista. Jos vain malttaa pohtia asioita hieman, voi omasta oppimisestaan ja osaamisestaan saada paljon tietoa. Tärkeimpiä havaintoja ja muutoksia omassa työskentelyssäni ovat olleet työtahdin rauhoittuminen, harkinta ja vaihtoehtojen pohdinta sekä kokonaisuuksien hallinta. Ymmärsin hyvin nopeasti harjoittelujakson alussa, etten voi juosta pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Kukaan muukaan ei juossut. 10 000 askelta päivässä tulivat ihan muutenkin työpäivän aikana täyteen. Työprosessien ymmärtäminen auttoi karsimaan askelia kummasti, tahti rauhoittui ja tilalle tuli työnteko, jossa myös ajatus on mukana. Välillä tosin edelleenkin lipsun tästä opista, mutta ainakin tiedän miten pitäisi toimia.

Harkitsevalle ja eri vaihtoehtoja punnitsevalle ihmiselle taustatietojen selvittäminen on aina ollut tärkeää. Aivoni ovat pyrkineet ymmärtämään asioiden syy-seuraus-suhteet ja uuden oppimisen kannalta se onkin ollut hyvä asia. Ajoittain olen huomannut tämän kuitenkin häiritsevän omaa ja muun keittiöhenkilökunnan työtä. Voin vain kuvitella, kuinka ärsyttävää harjoittelijan inttäminen on ollut kesken kiireisen aamun. Toisaalta on hyvä asia, ettei kaikkea niele purematta ja osaa ajatella kriittisesti tai jopa analyyttisesti. Toisaalta, kokeneemman työntekijän ohjetta kannattaa vain noudattaa, koska sen avulla päädytään todennäköisesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Kiireisissä tilanteissa työprosessin ymmärtäminen jää siis opiskelijan oman analyysin varaan. Rauhallisemmassa tilanteessa ohjaaja ehtii kyllä selventämään syyt ja seuraukset tarkemmin.

Yksi tärkeimmistä työprosesseja koskeva havaintoni on ollut se, että jokaisessa keittiössä ja jokaisella kokilla on oma paras tapa toimia. Tähän toimintamalliin vaikuttavia seikkoja on lukuisia. Alkuun ihmettelin, miksi en voinut vain lukea reseptiä ja ryhtyä siitä valmistamaan kyseistä ruokaa. Nyt olen viisaampi. Jotta ruoka on valmis tarjottavaksi tiettyyn kellonlyömään, on sen valmistuksessa otettava huomioon muun muassa käytettävissä olevat raaka-aineet, keittiön koneet ja laitteet sekä muu välineistö, aikataulu ja jopa henkilökunnan määrä. Tämän kokonaisuuden hahmottamista voisi hyvin verrata vaikkapa Rubikin kuution ratkaisemiseen. Ensimmäisellä kerralla asiasta ei ole mitään hajua. Vähitellen pelin logiikka alkaa avautumaan ja ymmärrys kasvaa. Lopuksi tarvitaan kuitenkin ohjeita tai kädestä pitäen -opetusta, jotta pelin jokainen palanen loksahtaa omalle paikalleen. Ihailen kovasti tätä kokonaisuuksien hahmottamisen taitoa keittiötyössä ja tämän taidon haluan myös itse perinpohjaisesti oppia.

Nyt kun ensimmäistä harjoittelujaksoa on jäljellä enää parisen viikkoa, aion imeä itseeni kaiken mahdollisen tiedon lounasruokien valmistamisesta. Tätä espoolaisessa business parkissa sijaitsevaa Fazerin lounasravintolaa ja sen ammattitaitoista henkilökuntaa tulee varmasti ikävä.  Tällä työporukalla ja Fazer Food Servicen antamalla työmahdollisuudella on ollut elämääni todella suuri vaikutus. Toivonkin, että positiivinen vire jatkuu myös seuraavassa harjoittelupaikassani, kun pääsen tutustumaan palvelu- ja jakelukeittiön toimintaan. Ja miksei jatkuisi, sillä omasta motivaatiosta ja halusta oppia se on kiinni. Ja sitä kyllä löytyy!