Fazer Kokki Trainee osa 2 – Taas tillilihaa!

Aika kuluu ihmeellisen nopeasti, kun työpäivät ovat täynnä uusia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Viimeisen parin viikon aikana olen saanut valmistaa niin kasvisruokia, pizzaa, salaatteja ja edustuslounaita kuin myös kylmän keittiön tilaustuotteita sekä herkullisia jälkiruokia. Välillä töitä on tehty rauhallisesti oppien, välillä kiireessä ja paineen alla lähinnä selviytyen. Kävin myös Järvenpään Keudassa lähiopetuspäivässä, jonka teemana oli liharuokien valmistus. Oli mukava huomata kuinka pari viikkoa työssäoppimista oli tehnyt porukasta ammattikeittiössä jo melko sulavasti liikkuvan. Paikka oli tuttu ja työvälineet sekä raaka-aineet löytyivät helposti. Eri liharuokia nousi pöydälle monenlaisia. Itse pääsin valmistamaan tillilihaa, sitä lapsuudesta tuttua koulun inhokkiruokaa. Mutta miten maukasta siitä tulikaan! Nopeaa arkiruokaa tillilihakastike ei todellakaan ole, mutta resepti on silti aivan mainio ajan kanssa valmistettavaksi. Hyvää kuvaa tillilihakastikkeesta ei kuitenkaan saanut. Harmaata se edelleen on, tillistä huolimatta!

Tililihaa, kasviksia, lihapullia ja kermaperunoita

Ammattikeittiön laitteista olen päässyt tutustumaan niin paineilmauunin, vihannesleikkurin kuin myös monitoimiuunin käyttöön. Työmenetelmien tärkeys ja johdonmukaisuus ovat selkiytyneet mielessäni ja olen alkanut suorittamaan työtehtäviä jokseenkin ammattikeittiön tyyliin:

  • lue resepti ajatuksella läpi, tarkista määrät ja korjaa niitä tarvittaessa
  • valmistele työpiste tarvittavin välinein
  • varaa kaikki tarvittavat raaka-aineet kerralla työpisteelle
  • esivalmistele raaka-aineet, jotta eri komponentit ovat helposti ja oikeanlaisessa muodossa saatavilla
  • valmista ruoka ohjeen mukaan
  • laita ruoka esille oikeaan aikaan ja oikeanlaisessa astiassa

kasvishöystö tofulla

Reseptiikan kannalta olen huomannut suurimmaksi haasteeksi sen, ettei aloittelija tiedä välttämättä mitä kaikkia työvaiheita tai raaka-aineita voi yhdistää. Varsinkin kun valmistetaan suuria määriä, ovat kokeneiden ammattilaisten vinkit kultaakin kalliimpia. Olennaista ammattikeittiössä työskentelyssä minusta on se, että asiat tehdään selkeinä kokonaisuuksina. On suorastaan ajan ja oman energian tuhlaamista juosta eri ruoka-ainevarastoissa moneen kertaan etsimässä unohtunutta komponenttia tai huomata käsien ollessa jo sotkussa, että kauha puuttuu! Ajoitus on myös erittäin tärkeää oikeanlaisen lopputuloksen saamiseksi. Asiakkailla on oltava tuoretta ja fressiltä näyttävää ruokaa saatavilla koko myyntiajan. Kaikkea ei voi vain laittaa esille kerralla vaan tähänkin on omat käytäntönsä. Viimeistelty ja houkuttelevan näköinen sekä oikeassa lämpötilassa tarjoiltu ruoka tuo asiakkaan takaisin myös seuraavalla kerralla.

broileri-ananaspizza

Mitä enemmän opin, sitä vaativammaksi olen huomannut itseäni kohtaan muuttuvani. Koen myös, että iän karttuessa vaatimustasot nousevat. Nuorempana teki parhaansa ja oli lopputulokseen tyytyväinen. Nyt tekee toki myös parhaansa, mutta epäilee helpommin lopputuloksen tasoa. Pettymys ja siitä seurannut harmistuminen olivat eräänä päivänä suuria, kun en ehtinytkään saada esille kaikkia niitä ruokalajeja, joiden reseptit minulle oli aamulla annettu. Ei tarvittu kuin muutama muutos reseptiikkaan, paineuunin ensimmäinen käyttökerta sekä kokemattomuus esillelaitossa ja aikaa kului suunniteltua enemmän. Pettymys oli siis vahvana omassa mielessäni ja tivasin syitä epäonnistumiseen työnohjaajalta. Kukaan vakituisesta henkilökunnasta ei kuitenkaan ollut olettanut minun vielä pystyvän suoriutumaan kaikesta täysin itsenäisesti ja usean vuoden työkokemuksella varustetun kokin ammattitaidolla. Pääasia oli, että olin tehnyt sen mitä olin tehnyt, kunnolla ja oppien. Lopputulos omalla kohdallani oli siis armollinen; opettele työ rauhallisesti kiirehtimättä. Kun rutiineja alkaa syntyä, nopeus työnteossa kasvaa. Maltanpa siis mieleni ja otan asian kerrallaan käsittelyyn!

Tämä yllämainittu tilanne on mielestäni loistava esimerkki ammattikeittiön haasteista ja oman ajattelutavan muuttamisesta. Aina kaikki ei mene niin kuin on alunperin suunniteltu ja silloin ongelmanratkaisukyvyt ovat tarpeen. Jokin raaka-aine puuttuukin tavarantoimituksesta, mitä laitetaan tilalle? Kaikki uunit ovat käytössä, miten ruoka saadaan kypsennettyä? Jos en ehdi tehdä jotain ruokalajia valmiiksi, kenellä on aikaa auttaa? Keittiössä tilanne elää ja muuttuu jatkuvasti, ja siihen on totuttava. Se toisaalta pitää mielen virkeänä ja valppaana. Tylsää keittiötyö ei ole koskaan!

pellillinen rubebergin torttuja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s