Lasten hiihtoloman alkajaisiksi leivottiin rahkapullia. Viimeksi pyöriteltiin rusinapullia ennen joulua. Nämä herkkupullat valmistuivat nopeammin, koska taikinaa ei tarvinnut kahdesti kohottaa. Täytteeksi käy mikä tahansa rahka, niin maustamaton kuin erilaiset maustetut makuvaihtoehdotkin. Ohjeen poimin Valion sivuilta.
noin 15 rahkapullaa
2,5 dl maitoa
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 kananmuna
6 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
75 g margariinia
1 kananmuna voiteluun
1 prk rahkaa
sokeria, vaniljasokeria maun mukaan
Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Sekoita kuivahiiva 4 dl vehnäjauhoja ja sekoita maidon joukkoon. Sulata margariini mikrossa ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita loput jauhoista taikinan joukkoon.
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Voitele isojen muffinssivuokien tai muffinssipellin pohjat margariinilla. Jaa taikina vuokiin. Kohota pullia liinan alla noin 20 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla. Sekoita rahkaan sokeria ja vaniljasokeria, tarkista makeus. Tee pullien keskelle syvennykset lusikalla ja laita jokaiseen pullaan noin teelusikallinen rahkaa. Paista pullat 225 asteessa noin 12 minuuttia. Anna pullien jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista, sillä rahka on uunista otettaessa polttavan kuumaa.