Juhlavat kuharullat arkiruoaksi

Totta se on! Tämä juhlava ruoka valmistuu yhtä nopeasti kuin arkisempikin ateria. Kalafileet kypsyvät nopeasti kastikkeessa, samalla kuin perunat kiehuvat kattilassa ja kaikki on valmista puolessa tunnissa.

Kuhasta tuli yksi lempikaloistani viime syksynä, kun vonkaleita tarttui omiin verkkoihin mökillä kalastaessa. Maku on hento, mutta toisaalta kalassa ei ole juurikaan ruotoja. Ei ainakaan yhtä paljon kuin siiassa, joka on hienonmakuinen kala sekin. Verkoilla pyydettyä kuhaa saa ympärivuoden kaupoista, riippuen tietenkin kalastajien onnesta.

Tämä kalarullien resepti muistui mieleeni uutta joululahjaksi saamaani keittokirjaa selatessa. Sikke Sumarin opeista otettiin mallia ja osittain sovellettiin itse. Mikä parasta, tätä juhlavaa sunnuntaiateriaa ei tarvitse koko päivää keittiössä valmistaa. Sen vuoksi voin suositella sitä myös arki-illan ateriaksi.

Kuharullat valkoviinikastikkeessa

4 annosta

4 kpl kuhafileitä
suolaa ja mustapippuria myllystä
kuivattua tai silputtua tuoretta tilliä
5 dl vettä
1 kalaliemikuutio tai kalafondia
1 dl valkoviiniä
2 rkl margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl ruokakermaa

Jos tarjoat kalan keitettyjen perunoiden kanssa, ne kannattaa laittaa kiehumaan ennen kalan valmistusta.

Poista kuhafileistä keskiruoto, jos haluat täysin ruodottomia fileitä. Mausta fileet kevyesti suolalla ja pippurilla sekä tillillä. Rullaa fileet ja kiinnitä ne hammastikulla. Laita vesi ja liemikuutio laakealle paistinpannulle ja anna kiehahtaa. Alenna lämpöä ja lisää valkoviini. Laita kuharullat varovasti pannulle ja anna kypsyä liemessä 10-15 minuuttia fileiden paksuudesta riippuen. Nosta kypsät rullat pois liemestä lautaselle ja siivilöi liemi kulhoon. Pidä kalat lämpimänä uunissa tai kannen alla.

Sulata margariini pannulla ja ripottele päälle vehnäjauhot. Kypsennä jauhoja hetki, mutta älä anna niiden tummua. Lisää kalalientä vähin erin koko ajan sekoittaen. Lopuksi lisää ruokakerma ja anna kiehahtaa. Siirrä kalarullat takaisin liemeen tai laita tarjoiluvadilla ja kaada liemi päälle. Koristele tillisilpulla ja tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

3 comments

  1. Testattiin tänään, tosi hyvää! Myös intialaiseen broilericurryyn & naan-leipiin on ainekset ostettuna 🙂
    t. A

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s