Sain kirjamessuilta tuliaisiksi Olga Temosen keittokirjan emäntänä olga. Kirjaa selatessa silmiini osui helppo ja nopea nuudelikeiton ohje ja sitä kokeiltiin tänään. Tein keiton hieman ohjetta mukaillen, sillä kaikkia aineksia ei kaapista löytynyt. Tosin Olgan mukaan monet kirjan reseptit taipuvat muunnoksiin ja kasvisversioista lihaversioihin, joten vaihdoin reilusti esimerkiksi soijasuikaleet broilerisuikaleiksi. Tästä keitosta tulee varmasti myös meidän perheen suosikki, niin hyvän säväyksen kookosmaito keitolle antoi.
6 annosta
1 1/2 l vettä
1 sipuli
3 porkkanaa
1 kasvisliemikuutioa
2 tl punaista currytahnaa
mustapippuria myllystä
2 tl paprikajauhetta
3 rkl soijakastiketta
500-700 g broilerin maustamattomia fileesuikaleita
3 dl pakasteherneitä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk kookosmaitoa
150 g pätkittyä täysjyväspagettia (tai nuudeleita)
silputtua tuoretta persiljaa
silputtua tuoretta basilikaa
Kuori ja pilko sipuli ja porkkanat pieniksi ja laita kattilaan veteen kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää kasvisliemikuutio, currytahna, soijakastike, mustapippuri ja paprikajauhe. Lisää broilerisuikaleet ja spagetti (jos käytät nuudeleita, ne lisätään vasta myöhemmin). Anna keiton kiehua hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia.
Kun porkkanat ja spagetti ovat kypsiä, lisää herneet, tomaattimurska ja kookosmaito. Jos käytät nuudeleita, murskaa ne keiton sekaan. Anna kiehua muutama minuutti, jotta nuudelit pehmenevät. Ripottele pinnalle tuoretta persiljaa ja basilikaa, sekoita ja keitto on valmis tarjottavaksi.