Tämä resepti on julkaistu ensimmäisen kerran vanhassa blogissani, Reseptikirjassani kesäkuussa 2010.
Kalakeittosarja jatkuu venäläisissä tunnelmissa. Keitto ei kaipaa aina perunaa vaan myös juureksilla saadaa mukavaa makua ja täytettä kalakeittoon. Muistan tehneeni tämän keiton ensimmäisen kerran jo lapsuudenkodissani ja sen maku hurmasi välittömästi. Välillä ohje vain jää unohduksiin, kuitenkin aivan turhaan sillä kalaseljanka on erittäin maukas keitto.
6-8 annosta
250 g porkkanaa
250 g silpulia
250 g palsternakkaa
250 g mukulaselleriä
2-3 rkl margariinia tai öljyä
2 rkl tomaattipyrettä
1,5 l vettä
2 kalaliemikuutiota
10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
1/2 dl valkoviiniä tai valkoviinietikkaa
2 kpl venäläisiä suolakurkkuja
30-50 g vihreitä oliiveja
700 g kirjolohta kuutioina
ripaus mustapippuria myllystä
1 ruukku tilliä
Lisukkeeksi smetanaa, ruisleipää
Leikkaa kuoritut juurekset ohuiksi suikaleiksi. Hienonna sipulit ja suolakurkut pieniksi palasiksi. Kuumenna voi isossa kattilassa ja freesaa eli kääntele kasviksia kuumassa voissa miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää tomaattipyree ja kääntele kasviksia vielä parin minuutin ajan. Lisää vesi, liemikuutiot, valkoviini, maustepippurit ja laakerinlehdet. Keitä miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
Viipaloi sillä aikaa oliivit renkaiksi ja kuutio kala. Lisää keittoon lopuksi hienonnetut suolakurkut, oliivit ja kala. Kalakuutiot kypsyvät liemessä muutamassa minuutissa. Mausta hienonnetulla tillillä ja kierrä pippurimyllystä hieman mustapippuria. Tarjoa erikseen keiton päälle laitettavaa smetanaa ja paahdettua ruisleipää.
Seljankan peruskeiton voi valmistaa ajoissa etukäteen, sillä sen maku vain paranee lämmitettäessä. Peruskeiton voi pakastaa, joten sitä kannattaa kerralla keittää iso kattilallinen. Vain kalakuutiot, oliivit ja venäläiset suolakurkut lisätään ennen tarjoamista kuumentamisen loppuvaiheessa.
Hyvää! Otin toisenkin annoksen. Tässä ruoassa meni pois turha antipatiani tomaattipyrettä kohtaan. En ole oikein pitänyt tomaatin mausta keitoissa enkä osta mitään tomaattimarinoitua lihaa tai kanaa.
Nyt tämän keiton syömisen jälkeen en sitä enään karta! Kiitos Katri ruoan lisäksi myös tästä !
Kiitos ruokaseurasta!